etusivu       tapahtumat       kullanhuuhdonta & Kultakota       goldpanning 2012       yhdistykset&yritykset       kuvagalleria       linkit      

Kullanhuuhdonta

Pieni Eväjärven kylä ympäristöineen tunnetaan parhaiten Suomessa kullanhuuhdontakilpailuistaan. Alkusysäyksen antoi Längelmäen silloinen kiviopas Aulis Nurminen, jonka toimesta ensimmäiset kullanhuuhdontakilpailut järjestettiin 21.5.1989 paikallisella soramontulla. Tästä sai alkunsa jo yli kaksi vuosikymmentä jatkunut kultakisaperinne, joka on nyt siirtymässä kansainväliseen vaiheeseen, kun Eväjärven kyläyhdistys sai 19.8. 2010 WGA:lta valtuutuksen järjestää 2012 Euroopan mestaruuskilpailut kullanhuuhdonnassa Suomessa. (World Gold Panning Association)

Perinteinen Eväjärven Kultakisojen paikka on Lankajärvellä, jossa järjestetään joka vuosi kesäkuun toisena viikonvaihteena kansalliset kilpailut ja kahtena vuotena myös Pohjoismaiset mestaruuskilpailut. Ensi vuoden suurtapahtuma EM2012 kisat pidetään kuitenkin 5.- 10.6.2012 Himoksella hotellimajoituksen takia.

Kultakota

Lankajärven Kultakisapaikan viereen valmistui 2006 kyläyhdistykselle Kultakota, os. Lankaniementie 23.
Se on kyläyhdistyksen kokoontumispaikka ja sitä vuokrataan pientä korvausta vastaan myös ulkopuolisille asiakkaille. Kultakotaan mahtuu istumaan noin 50 henkeä ja se soveltuu monenlaisiin tilaisuuksiin, juhliin ja kokouksiin.
Kodan keskellä olevassa nuotiopaikassa voidaan keittää nokipannukahvit, paistaa makkaraa ja nauttia nuotion antamasta tunnelmasta. Kodassa on myös pienoiskeittiö ja jääkaappi.
Kultakodan varauksia hoitaa ja lisätietoja antaa kotaisäntä Seppo Airikka, puh. 040 751 6340.





web design by Evie Rekola